EcoIntellectin moderni tehdas Hämeenlinnassa tuottaa teollisuuden sivuvirroista vähähiilistä sideainetta infrarakentamiseen

Kiertotalousyritys EcoIntellect Oy valmistaa ja myy räätälöityjä sideaineita infra- ja ympäristörakentajille. Vuonna 2022 perustetun kuopiolaisen yrityksen ensimmäinen tehdas rakentui Industrial Park MOREn kiertotalousalueelle vuoden 2024 talven ja kevään aikana.

EcoIntellectin Industrial Park MOREen valmistunut tehdas edustaa korkeaa teknologiaa ja on ainutlaatuinen kokonaisuus. Alusta alkaen yritys on tehnyt tiivistä yhteistyötä laitevalmistajien, sekä automaatiokumppanin kanssa, jotta tehdas saatiin mahdollisimman pitkälle automatisoiduksi. Rakentamisessa ja laitehankinnoissa tuli ottaa huomioon materiaalien käsittelyyn liittyvät haasteet mm. tilaratkaisut ja pölyn hallinta, joka on tyypillistä kuivien raaka-aineiden käsittelyssä.

“Tuotannossa käytettävät materiaalit liikkuvat automatisoidusti prosessien vaiheesta toiseen. Kuivat raaka-aineet liikkuvat pneumaattisesti, jolloin raaka-aineiden materiaalivirrat ja luontainen pölyäminen saadaan kontrolloidusti hallittua”, kuvailee Kaupallinen johtaja Henry Mantsinen tehtaan materiaalivirtoja.

Nykyaikaisen teknologian avulla voidaan seurata prosessiparametrejä ja laitteiden toimintaa myös tehtaan ulkopuolella.
Nykyaikaisen teknologian avulla voidaan seurata prosessiparametrejä ja laitteiden toimintaa myös tehtaan ulkopuolella.

Tehdas kykenee tarvittaessa toimittamaan uusiosideainetta jokaiselle asiakkaalle erikseen räätälöidyn reseptin mukaisesti. Automatiikka huolehtii annetun reseptiikan mukaisesti oikeat raaka-aineet jauhatukseen, punnitukseen sekä sekoitukseen. Automatisointi vapauttaa työntekijöiden aikaa perinteiseen prosessin valvontaan, sekä laadun tarkkailuun mm. näytteiden ottoon.

Valmistuksen taustalla laboratoriotutkimukset

Ennen varsinaista sideaineen valmistusta, stabiloitavan käyttöpaikan maa-aines analysoidaan laboratoriossa. Tällöin varmistetaan kohteeseen sopivan sideaineen reseptiikka. Samalla selvitetään mm. lujuusvaatimuksia. EcoIntellectin Turussa toimiva kumppaniyritys Renotech Oy varmistaa analyysien ja reseptin toimivuuden.

“Laboratoriotestaus mahdollistaa tasalaatuisen tuotteen tekemisen, mikä on ehdoton laatuvaatimus. Raaka-aineemme tulevat Suomesta laajasti eri toimijoilta, joten niissä on luontaisia eroja, jotka täytyy selvittää. Lisäksi kiertotalousyrityksenä meidän on otettava tarkasti huomioon ympäristöluvan mukaiset vaatimukset testaamalla mm. lentotuhkien raskasmetalleja”, Mantsinen kertoo.

Tuotteen kehitysprosessi ja laadunvalvonta tuottaa suuria määriä dataa, joka on analysoitava ja koottava yhteen. Lisäksi mukana on useita sidosryhmiä. EcoIntellect etsiikin avoimin mielin keinoja tehostaa analysointia ja datan keräämistä.

Kiertotalousyrityksenä EcoIntellectille oleellista on myös materiaalihallinta ja –tuntemus.

“Meille on tärkeää tunnistaa tuotantomme kannalta oleelliset materiaalivirrat. Käytämme valmistuksessamme jätejakeita, esimerkiksi jätekipsilevyjä tai voimalaistotuhkaa, ja niiden saatavuudessa on luontaisia eroja.”

 ”Siksi meidän on ymmärrettävä saatavuuden syklisyys ja niiden volyymit. Tämä on mukautettava tuotteen kysyntään, jonka pääpaino on kesäisin”, EcoIntellectin kaupallinen johtaja Henry Mantsinen jatkaa.

Uusi sideaine mahdollistaa hiilijalanjäljen laskemisen

EcoIntellect on mahdollistamassa infra- ja ympäristörakentajille vähähiilisempien tuotteiden käyttöä maaperän stabilointiin. Jätejakeista valmistetun sideaineen hiilijalanjälki on 65–85 % pienempi verrattuna perinteisiin rakennusmateriaaleihin. Lisäksi stabilointi työmenetelmänä vähentää jopa 40 % rakennuskustannuksista.

“Tuotekehitys on kaiken toimintamme pohjalla ja tunnistamme, että alalla on kysyntää yhä enemmän vähähiilisille tuotteille. Lisäksi innovoimme jatkuvasti uusia ratkaisuja, esimerkiksi sideaineen levityslaitteen kerrosstabilointiin. Vihdin tiehanketta varten kehitimme hämeenlinnalaisen konepajan kanssa levittimen, jolla sideaine saatiin oikean paksuiseksi vaivattomasti.”

Kuvassa toimivaksi ratkaisuksi osoittautunut sideaineen levitinlaitteisto.

Industrial Park MORE tukee vahvasti kiertotalouden hyödyntämistä yritystoiminnassa ja Karanojan kiertotalousalue on laajenemassa. Alueella toimii EcoIntellectin lisäksi mm. biohiiltä tuottava PUHI Oy ja Tehokierto Oy.

Teollisuuden uudistamiseen tähtäävässä kansallisessa SIX | Sustainable Industry X -verkostossa ovat mukana Linnan Kehitys Oy I Hämeenlinnan kaupunki. EcoIntellect Oy toteuttaa loistavalla tavalla suomalaisen teollisuuden uutta tulevaisuutta ja menestystä Älykkään valmistuksen 2035-tiekartan mukaisesti.